Dec 25, 2011

Help me Nikoners!

Hei rakkaat! Te ette ymmärrä kuinka paljon mua kyrsii. Olen pitkään ja hartaasti toivonut ja ollut ostavinani tuon Nikkor 50mm objektiivin, mutta koskaan en ole saanut sitä kassalle asti, ja nyt tilaisuuden tullen toivoin sitä joululahjaksi, ja suureksi ilokseni sainkin sen. Kokeillessani sitä innoissani, huomaan harmikseni että siinä ei automattitarkennus toimi, mikä minua suuresti ihmetytti, sillä kyseisessä putkessahan se piti olla. Kaivan ohjepaperin esiin ja luen kameran tiedoista, että se hemmetin autofocus toimii vain ja ainoastaan noissa Nikonin ammattilaiskameroissa, eikä suinkaan harrastajakameroissa kuten minun D3000:nnessa. Petyin pahemman kerran ja suututti niin paljon ettei ole aikoihin suututtanut. No eipä tuossa manuaalitarkennuksessa muuten mitään vikaa ole, paitsi silloin kun vaikka pyydän jonkun kuvaustaidottoman ystäväni ottamaan kuvan, meinaan että lopputuoloksessa tuskin olisi mitään kehuttavaa. No offence ystäväiseni :-) Joten loppujen lopuksi päätin palauttaa tuon putken, sillä en sillä mitään tee kun kuitenkin itsekkin luultavasti suurimman osan kuvista tarkentaisin päin puuta.
Menin sitten objektiivi.fi sivuille etsimään uutta 50mm putkea joka sopisi minun kameraani, ja löysinhän sen Sigman 50mm putken, tosin se painaa kuin synti ja maksaa hunajaa tuohon Nikkorin putkeen verrattuna. Joten harmikseni taidan jäädä kokonaan ilman kyseistä 50mm putkea. Ja harmittaa niin älyttömästi. Onko kellään muulla käynyt samalla tavalla? Löytyykö sieluntovereita? :(

----

UPDATE: problem solved! Jos oikein ymmärsin objektiivin täytyy olla AF-S (esim. Nikkor AF-S 50mm F 1.8G), jotta autofocus toimisi myös harrastajakameroissa, kuten mun D3000:nnessa. Sitä siis metsästämään :>

1 comment: